keskiviikko 18. tammikuuta 2012

KWRW 2. kisapäivä

Ilma lämmennyt ja tuuli keventynyt 12-18 solmun tienoille. Arne pois pelistä ja miehistöpaikat osittain uusiksi. Kun huomiseksi on luvassa erittäin kevyttä keliä, niin yritetään tänään ajaa kolme lähtöä, eli kunnon urakka tiedossa. Kakkosfokka keulaan ja menoksi. Kaksi ekaa lähtöä menee kärkikahinoissa ja erittäin tasaista; lopulta kaksi kolmosijaa. Ensimmäinen vieläpä jaettu,eli tasoituksissa sekunnilleen sama aika.
Vikaan starttiin tuuli keventynyt ja ykkösfokka keulaan. Saamme  kohtuustartin, vapaissa ja noin veneenmitan linjalta. Taas kärkipaikasta kova kisaaminen, tosin pääsemme ylämerkille ekana. Lopulta maalissa kakkosena, ja tasoituksissa taas kolmas. Nyt kisan puolivälissä eli viiden lähdön jälkeen sijoitus kolmas. Ja täällä pitää aina muistaa että poisheittoa ei ole, joten tilanne OK. Täydelliset tulokset etc. löytyy täältä:

Ja huonoja uutisia Miamin sairaalasta. Arnen peukaloa ei voitu ommella takaisin. Kuulemma jos olisi ollut leikattu niin olisi onnistunut mutta nyt oli repeytynyt irti. Ja lisää: Farr 40 "Barking Mad"-veneessä gastilta käsi poikki, oli saanut mällin ja pudonnut mereen. Jostain veneestä mastoon nostettu gasti putosi kannelle, loukannut pahasti ja nyt lennätetty Miamiin sairaalaan. Ei hyvä, ei tosiaankaan. Arnea tosin ehkä kuvailee parhaiten  tekstari joka tuli:" Thumb gone, how's racing ?

3 kommenttia:

Ari kirjoitti...

Aika poika se Arne!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi varmaan hyvä analysoida mitä noissa onnettomuuksissa tapahtui ja miten ne voitaisiin välttää, että ei tapahtuisi muille (tai uudestaan).

Kimmo L kirjoitti...

Vähän pika-analyysia, näistä voi sitten jatkaa:

Meidän Arnen kohdalla: ajatus herpaantui maaliin tultua ja spinnun lasku kovassa kelissä meni trooliksi. Kun lähes 8 tonnin venee äkkiä pysähtyy niin Arnen peukalo mitä ilmeisimmin jäi kiristyvän skuutin ja mantookivaijerin väliin repien peukalon irti.

Barking Madin gasti oli horjahtanut luuvartissa ja lentänyt maston kautta mereen. Käsi murtunut ja kaveri puolitajuttomana nostettu vieressä (onneksi) olleeseen tenderiin.

Mastosta pudonnut oli sittenkin "vain" kisaa seurannut kuunari. Kaveri oli maston topissa kun hänen tyttöystävänsä oli alkanut laskea vinssistä löysää ja kaveria alas. Ote oli pettänyt melkein heti ja kaveri kannelle. Kuulemma selkä murtunut.