lauantai 11. elokuuta 2012

Offshore Worlds 2012; viimeinen päivä

Matala on mennyt ohi ja kylmä pohjoisvirtaus on jäljellä; luvassa koillistuulta tosin heikentyen päivän aikana. Bändi  osittain menestystä janoten, osittain jo pikkuisen hapoilla.

Starttiin heavy ykkönen, kun tuuli 12-15 knotsia. Arvatkaa oliko sitten kun 40 isoa venettä painautui kasaan linjalle... Saamme alakolmanneksesta vapaan kaistan. Kiihdytys kuitenkin hieman myöhässä emmekä pysy kaistalla vaan valumme alas ja minuutin sisään pakko heittää venda. Ja siitä tuossa kevyessä kelissä alkaa jo tutuksi tullut toisten häiritsevässä tuulessa tsemppaaminen.

Tuuli on suunnasta 20-40 astetta ja säätyypille luontaisesti siinä on selviä shiftejä. Saamme ne kaikesta häiriötuulesta huolimatta kohtuudella ja ekalle ylämerkille tullaan keskiklungassa. Pieni episodi kun Magnum (IMX-40) tulee pabiksella ylämerkille ja pakottaa meidät väistämään. Tuomarit päättävät  kisan loputtua protestikäsittelyssä että virhettä ei tapahtunut, joten pulinat siitä pois.

Jiippaamme heti mutta alamerkillä tulee selväksi että se laita rataa ei kannattanut. Light ykkönen keulaan. Bändi päättää yhdessä että vasen, rannapuoleinen laita on se oikea, joten sinne kryssillä. Ei ollut oikea. Pitääkö tämän olla niin vaikeaa!?

Maalissa sijalla 25. Sama tulee olemaan lopputuloksemme. Täydelliset tulokset ja paljon muuta löytyy täältä:

Ja jälkipyykille:
Ei mennyt tyydyttävästi tuloksellisesti. Etukäteen tiedettiin että A-ryhmän pienenä veneenä varsinkin ratakisoissa joudutaan vaikeuksiin. Näin olikin, mutta... Tavoitteeksi asetimme 20-sakkiin pääsyn mutta tästä jäätiin. Starteissa sekä senkin jälkeen täyspäiväisen taktikon puute vaivasi todella (anybody interested for the job...?). Lisäksi sekavassa tuulessa trimmien ja niiden tässä lajissa paljon puhuttujen "vaihteiden" kanssa oli ongelmia (anybody interested for the challenge...?).  Kalusto eli vene, trimmi ja purjeet olivat kunnossa. No,  tästä eteenpäin kohden ensivuoden EM-kisoja Ruotsin Sandhamnissa...

20 kommenttia:

Petri kirjoitti...

Ei ollut tuo vasen laita toisellakaan rata-alueella se oikea, vaikka kaikki sinnekin tahtoivat toisella kryssillä...
Ärsyttävä laji tämä purjehdus, ensin about samassa paikassa vasen laita toimii paljon paremmin saaristokisan loppukryssillä ja 24h myöhemmin about samalla paikalla ja samansuuntaisella tuulella ei toimi yhtään, vaadin shiftien vakioimista!

Kimmo L kirjoitti...

Pane lista vakionnista kiertämään. Minä ainakin allekirjoitan. Vähän mietityttää minne lista sitten lähetetään.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se aika erilaista purjehtia rataa luokkansa hitaimpana veneenä isossa fleetissä kuin luokkansa nopeimpana veneenä pienessä fleetissä. Vaihtelevat olosuhteet ovat tämän homman suola, joka erottaa jyvät akanoista. Hienosti ulkomaalaiset ammattilaiset klaarasivat heille oudot olosuhteet. Leuka vaan rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, kuten suomalaisessa urheilussa on tapana.

-Mikko

Petri kirjoitti...

Tuohonhan tosiaan vielä tulee päälle se fleetin aiheuttama tuulen häiriytyminen, karkeasti tosiaan sen näki siinä että kun molemmat fleetit lähtivät toisessa lähdössä vasemmalle niin viimeisenä tulleet pari venettä ottivat oikealta laidalta ehkä 5 min kiinni muita.

Sitten vaan pitäisi jotenkin keksiä miten voi hyödyntää sitä oppia että ei ainoastaan riitä että pyrkii purjehtimaan pienellä veneellä vapaissa vaan että pitäisi purjehtia myös "fleetistä vapaassa tuulessa", ei ihan heti pääse vastaavaa ihmettelemään Suomen vesillä.

Kyllähän kieltämättä Kahvilankin menestys olisi voinut olla parempaa ilman niitä toppispinnuja yms. virityksiä että olisitte saaneet tiputettua itsenne B-luokkaan luokan nopeimmaksi veneeksi :)

Meillä ei valitettavasti ollut sellaista mahdollisuutta mittalukuoptimointiin.

Kimmo L kirjoitti...

Sen verran selvennykseksi että jos luokkaraja olisi ollut perinteisesti käytetty GPH 600, niin olisimme varmasti vetäneet itsemme rajan "oikealle" puolelle. Nyt käytetty 615 taas oli meille ihan mahdoton noin modausmielesssä.

Tuossa fleetissä oli jokseenkin sama ilmiö kuin OD-luokissakin, ehkä vielä korostetummin; fleetin noin 10 ekaa venettä pääsee startin jälkeen sen verran edelle että on oman vapaan tuulen lisäksi irti fleetin yhteisvaikutuksesta tuulen häiriöön.

Joakim kirjoitti...

Ei kannata jäädä tuohon väärän luokan/mittaluvun kierteeseen, vaan parantaa vauhtia ja taktiikkaa. B-luokan kärki menee kovaa! B-luokan kärjen purjehditut ajat olivat molemmissa pitkissä parempia kuin BC:n, vaikka maanantaina A-luokka hyötyi selvästi myöhemmästä lähdöstä B-luokan lähtiessä varsin kevyeen tuuleen. En usko, että BC:n kryssivauhti riittää B-luokan kärjelle, sillä ne menevät meistä vauhdikkaammin ohi ja toisaalta olemme jopa B-luokan kärkeä nopeampia spinnulla. 615-modauksilla ei vauhti varmasti parane.

Ja kyllähän A-luokassa varsin hyvillä sijoilla oli IMX40:iä ja XP38:ja, jotka eivät saisi olla BC:tä nopeampia.

Petri kirjoitti...

Ei tuota nopeuskysymystä kannata nyt liikaa tuijottaa mutta tuollaisella Stetson-Harrison pika-analyysillä B-divarin TOP-10 sijoittuu kyllä aika vahvasti myös GPH-listalla korkealle (pari poikkeustakin toki, Patentti ja Jazz nyt ekana silmään pistäen), mutuna heittäen kärkikolmannekseen ja vastaavasti peränpitäjät ovat myös GPH-listalla peräsegmentissä. Toki tässä on takana sitten näitä jäätelökausaliteetteja (ts. kyllä ne nopeilla veneillä tänne ulkomailta asti vääntäytyneet osaavat purjehtiakin kun taas paikalliset uppotukit platu mukaanlukien ovat mukana lähinnä huvikseen) mutta pitääkin katsoa keksisikö jonkun näppärän tavan tehdä joku plotti missä on loppusijoitukset laitettu GPH-akselille.

Joakim kirjoitti...

Jos määritellään B-luokassa "nopean" rajaksi 635, joista suurimman osan pitäisi pystyä hyvin lähelle kärkiveneiden kryssivauhtia, 28 tuollaisesta 15 eli käytännössä puolet pääsi goldfleettiin. Goldissa ne menivät sijoille 1-4, 6, 9-10, 13-15, 25, 27-29 ja 36. Kympin joukossa on noita kolme "liikaa", muuten jakautuvat varsin tasaisesti.

Suomalaisilla "nopeilla" veneillä tuli sijat 10 (1 suomalainen), 25 (8), 27 (10) ja 29 (11), vaikka 28:sta "nopeasta" suomalaisia oli 9.

Enemmän kuin nopeat veneet minuun kiinnitti huomiota se, että kaikki 8 X-332:sta (+ 2 X-362:sta) pääsivät goldiin ja vielä selkeällä marginaalilla.

Anonyymi kirjoitti...

Äksä-kommentti noin omasta puolesta, me ainakin hyödyttiin kevään x-treeneistä aika paljon, ja ruotsalaisia vastaan on käyty mittaamassa venevauhtia parina vuonna. Siskot ovat myös treenanneet ihan paljon, saattaa siis liittyä gold fleettiin pääseminen jotenkin siihenkin.

Tommi / Aaltocapital

Kimmo L kirjoitti...

Kun Jokke kommentoi B-luokan kärjen vauhtia niin kävin katsomassa. Vikassa saaristokisassa nopeimmalla eli Lencolla on noin 20 minuuttia liian nopea aika. Vene tuli maaliin juuri meidän jälkeemme(me 17:35)mutta kirjattu on Lencolle 17:15).

Laura / AaltoCapital kirjoitti...

Äksien menestyksestä X-gastin kommentti...

Treenaaminen on kyllä munkin nähdäkseni se oleellisin syy X-332:sten "menestykseen" (juu, lainausmerkeissä, tulos kun oli oikeasti aika huono ainakin mun mielestäni, ihan kaikilla muilla paitsi Dat Wor Etilla!). Alkukesästä X-35-porukka järjesti oikein hyviä treenejä, joissa muut kuin X-veneet oikein loistivat poissaolollaan. Stella oli ainoa poikkeus, mutta Stellahan purjehtikin osan MM:stä todella hyvin.

X-332-porukoiden tuloskehitystä viimeisten vuosien aikana kannattaa joskus katsella ajatuksen kanssa - veneet eivät ole alkaneet mitata sen paremmin, mutta tulokset ovat parantuneet aika paljon. Syitä voi hakea tietysti mistä vaan, mutta lopulta jääräpäisinkin joutunee myöntämään, että on vissiin treenattu, ja siksi opittu jotain.

Peräänkuulutankin siis Avomeripurjehtijat ry:n hallitusta järjestämään samanlaista treenausta kuin X-35-porukat järjestivät tänä keväänä!! Valmentaja kellon kanssa, kumppari ja poiju. Lähtötreenejä, tosi lyhyitä ratoja, jänislähtöjä, kaikkea jollatreenauksesta tuttua. Ei maksa mansikoita eikä hunajaa, osallistumismaksu kulujen mukaan. Eikä ole mikään suuri voimainponnistus, ilmoitus nettiin ja ehkä maili kippareille, sopiminen valmentajan kanssa.

Petri kirjoitti...

Toki kommentti noihin treeneihin, että loistava idea mutta kyllä niitä voisi järjestää myös rupusakille :) Toki peruste GPH-rajalle on ihan validi ja tuskinpa osanottajajoukko olisi merkittävästi kasvanut vaikka raja olisikin ollut sama kuin MM-kisoissa.

Ainakin itsekin mieluummin vetäisin tuollaisen treenisession+sen pienen ratakisan kuin jonkun satunnaisen tiistiksen.

PS. GPH vs. sijoitus-käppyröitä on nyt esillä fe83.orgin puolella, tekaisen vielä samanlaisen A-luokasta päivän mittaan.

Joakim kirjoitti...

Ei ole kyllä Lencolle väärä aika! Menivät meistä ohi puolivälissä kryssiä Ulkomatalalle ja te vasta juuri ennen merkkiä. He olivat teihin verrattuna trackerin mukaan:
Lähtö-Kas: 40 s nopeampia
Kas-Ulko: 2:44 nopeampia
Ulko-Hram: 3:06 nopeampia
Hram-Iso: 31 s nopeampia
Iso-Kug: 22 s nopeampia
Kug-Maali: 1:30 nopeampia

Jättivät siis teitä jokaisella legillä!

Sisarvene Feelgood sensijaan tuli maaliin 17:35. Sillä ei ollut trackeriä, joten en tiedä missä jäi.

Kimmo L kirjoitti...

Jokke oikeassa; sekoitin Feelgoodiin. Tuon vikan 1:30 voisi laittaa Silja Linen piikkiin, mutta muut selvä peli. Luvut todistavat sen mikä takapuolessa myös tuntui.

Laura / AaltoCapital kirjoitti...

Petri, ei noissa treeneissä ollut mitään "rupusakki"-rajaa alkukesästäkään. :) Jotain GPH-toivetta järjestäjä tietysti esitti, kun tahtoi järjestää itselleen parasta mahdollista treeniä, mutta kyllä mekin selvästi hitaampina mahduimme ihan hyvin mukaan. Treenit olivat kyllä hyviä, ja paljon opittiin. Toivottavasti tämmöistä treenausta järjestetään jatkossakin!

Petri kirjoitti...

No prkl, ei sitten tuosta muutoksesta tieto liikkunut minnekään, mekin kerran kävimme torstaikisoissa treenaamassa ja katselimme kaihoisasti sivussa niitä treenejä.
GPH-raja tosiaan oli aluksi esillä joten siksi koko asiaa ei pahemmin edes miettinyt.

Laura / AaltoCapital kirjoitti...

Kun kyse ei ollut järjestön vaan yhden kilpailijan oma (tosi hyvä) viritys, niin mitään erityistä tiedotusta ei oikein voi edes vaatia... :) Joskus vaan kannattaa yksinkertaisesti pyytää poikkeuksia pääsääntöön jos alkuperäinen ei miellytä. Ei se raja siis mihinkään muuttunut, mutta kun kysyi kauniisti, päästäänkö mukaan vaikkei nopeus tuohon rajaan riitäkään, niin vastaus oli ihan vaan "tervetuloa!".

Jatkossa tämmöistä toivottavasti järjestää esim AMP...

Anonyymi kirjoitti...

Joakim; koskien noita X-332-ia gold fleettiin. Ei se ruoho oli niin vihreämpi siellä toisella puolellakaan;

http://husrf.fi/fileadmin/user_upload/Skriv_ut_-_Sailwave_results_for_Open_Finnish_IRC_Championship_Regatta_at_HSK_HUS_2012.pdf

Joakim kirjoitti...

Jos ette nyt lukisi tuota X-332 -kommenttiani kuin piru raamattua. En ole sanonut, että olisivat goldfleetissä mittalukunsa takia. Puhumattakaan, että me olisimme ma-ke suorituksilla ansainneet paikan siellä. Ma-ti kryssivauhtimme oli umpisurkea aallokossa heti tuulen noustessa kympin lähelle. VMG on itse asiassa selkeästi parempi 5 m/s tuulessa kuin 10 m/s tuulessa. Paljon on vielä opittavaa aallokkoajossa tuolla veneellä.

Jan St kirjoitti...

Moi!

Ithaca Racing sivustoilla on joitakin kuvia ja videoita ORC MM kilpailuista ja mm Blue Cafe:sta.

http://ithacasail.blogspot.fi/

Terveisin, Jan